Unimatkailua

Olen vuosikausia ollut vähän kateellinen ihmisille, jotka kertovat näkevänsä värikkäitä ja mielenkiintoisia unia. Olen ajatellut ettei omissani ole mitään katsomista, koska en melkein koskaan muista niitä herättyäni, tai jos muistan, ne ovat täysin järjetöntä sotkua. Olen myös ollut kallellaan siihen käsitykseen, etteivät unet ole muuta kuin aivojen tyhjäkäyntiä ja rentoutumista.

Äitiys on aiheuttanut suuren muutoksen elämääni tässäkin suhteessa. Kun herätyksiä tulee vähintään kolme kertaa yön aikana, nousen usein keskeltä vahvojen unikuvien maailmaa. Syötettyäni poikaa menen takaisin sänkyyn ja ilmeisesti jatkan siitä, mihin äsken jäätiin. Aamuisin saatan vielä mietiskellä jonkin aikaa yöllisiä kokemuksiani, ja palata niihin joskus päivälläkin. Merkillisintä on se, kun illalla nukkumaanmenon lähestyessä aivot alkavat jo valmistautua uneksimiseen, ja mieleen välähtelee kuvia, jotka on nähnyt viime yönä, viime viikolla tai - kuten joskus tuntuu - vuosia sitten.

Mistä sitten uneksin? Omituista kyllä, olen aina matkoilla. Valvemaailmassa pidän itseäni koti-ihmisenä, enkä erityisemmin haaveile matkustamisesta. Yöllä sen sijaan en ole koskaan kotona, vaan linja-auton, junan tai asuntoauton kyydissä, kävelyllä vieraissa maisemissa, toisinaan lentokoneessa ja kerran jopa avaruusraketissa. (Sen lähtö kylläkin epäonnistui.) Ellen parhaillaan ole tien päällä, oleskelen jonkin oudon paikkakunnan kaduilla, ihailen sen hiekkarantaa tai kuuntelen jonkun selostusta paikallisesta luonnosta tai rakennuksista.

Lisäksi en koskaan ole yksin. Unissani on yleensä suuren seuramatkan tunnelmaa, kun ystävät ja kaverit, sukulaiset ja entiset luokkatoverit pyörivät ympärillä. Asuntoauto-, teltta- ja leirikeskusmajoituksissa tahtoo tulla ahdasta, linja-autosta ei löydy istumapaikkoja ja kävelyretkillä keskustellaan vilkkaasti. Jos minulla on lapsi mukana, se tahtoo mennä sekaisin muiden vauvojen kanssa, ja mieskin meinaa vähän hukkua muiden sekaan, tai minulla on vaikeuksia muistaa, kuka näistä hän olikaan.

Jos uni sijoittuu kaupunkiin tai rakennuksiin, tunnelma on yleensä kaoottisempi. Vieraasta ostoskeskuksesta ei löydy mitään, tai marketti muuttuu varoittamatta kasvihuoneeksi. Kaupasta toiseen on osattava kulkea monimutkaisia liukuporrasviritelmiä pitkin, jotka vaativat nopeita refleksejä ja hyvää tasapainoa. Hissi ei koskaan mene siihen kerrokseen kuin pitäisi, ja portaatkin on rakennettu jotenkin järjettömästi, ellei sitten uskalla lähteä temppuilemaan kapeille ja kaiteettomille tasanteille. Uimahallissa suurin osa ajasta menee siinä, kun etsii oikeaa suihkuhuonetta tai vessaa, josta saisi oven kiinni. Kaikkialla on valtavasti porukkaa.

Ulos sijoittuvat unet ovat seesteisempiä. Mukana on yleensä pienempi ryhmä hyviä ystäviä, joiden kanssa kiipeilemme vuorilla, kahlaamme kirkasvetisissä puroissa, hiihdämme metsämaisemissa, melomme tyyntä järveä pitkin tai samoilemme viidakkomaisella luontopolulla. Etäämpää kukkulan huipulta on mukava katsella idyllisiä kyliä, ja joskus saatamme pysähtyä autiolle mökille uimaan ja saunomaan. Silloin ei haittaa sekään, että tulen kanssa touhuaminen tahtoo unissani päätyä pienten palonalkujen sammutteluun.

Vähän aikaa sitten kaikki uneni liittyivät jotenkin veteen. ihmettelin niissä harvinaisen leveitä ja syviä jokia, joiden yli kulkivat massiiviset sillat. Vierailin rantakaupungeissa, joissa ihmisillä oli tapana mennä laiturille aaltoja katselemaan - ja kastua sitten läpimäriksi tavallista isompien aaltojen vyöryttyä kohti. Seikkailin tulva-alueilla, joissa piti veneillä talosta toiseen ja seurasin valtavia patoprojekteja, joiden yllä leijui hienoinen epävarmuuden tunne. Toisinaan myös pääsin uimaan ihanaan, lämpöiseen veteen jossain tyynessä lahdenpoukamassa.

Aikomuksenani oli kirjoittaa muun muassa vesiunistani tätä blogia aloittaessani, mutta sitten ne loppuivat, tai ainakin vähenivät merkittävästi. Kysymys kuuluukin, mistä uneksimisessa lopulta on kysymys. Miksi jonakin aikana näemme mieleenpainuvia unia ja joskus taas emme, miksi ne muuttuvat toisenlaisiksi ja mitä muutokset tarkoittavat? Jos kyseessä olisi pelkkä tyhjäkäynti, en kai vaivaisi mieltäni tällaisen pohtimiseen.