Taidetta koirankakasta

Tänään lehdessä oli havaittavissa tyypillistä kulttuuri-ihmisen marinaa. Teatteri Rion taiteellinen johtaja Mika Nuojua lausui seuraavasti: "En tiedä, käydäänkö Oulussa loppujen lopuksi kulttuurikeskustelua teatterista. Tuntuu koirankakat, katujen auraus ja hiekoitus olevan mielenkiintoisempaa kuin minkälaista teatteria meille tarjotaan täällä."

En kiellä, etteikö olisi olemassa jonkin verran rajoittuneita ihmisiä, joille koirankakat tuntuvat olevan maailman suurin ongelma. Mutta yhtä rajoittunut on myös ihminen, jonka mielestä mikään muu ei ole tärkeää kuin teatteri, ja jonka mielestä kulttuuritarjonta ajaa tärkeydessä kauas käytännön asioiden edelle.

Jälleen pitäisi vastapuolet saattaa yhteen, antaa heille jokin yhteinen projekti ja tutustuttaa tällä tavoin paremmin toisiinsa. Esimerkiksi teatteri-ihmiset ja koirankakanvihaajat voisivat yhdessä toteuttaa taiteellisen spektaakkelin, jonka tavoitteena olisi valistaa ihmisiä oikeasta koiranulkoilutuskäytöksestä.

Asiaan perehtyneet voisivat ilmaista teatterilaisille syvimmät inhon tunteensa koirankakkaa kohtaan, valittaa kaikki valituksensa vastuuttomista koiranomistajista ja kertoa, millaisia terveysvaikutuksia heidän huolettomuudestaan saattaa koitua. Tämän jälkeen ohjaaja ja käsikirjoittaja vetäytyisivät luomistyöhön, toisivat ehdotuksensa yhteisen pöydän ääreen ja alkaisivat koirankakanvihaajien kanssa tehdä käytännön suunnitelmia.

Lopputulos olisi varmasti unohtumaton. Keskustori täynnä koirankakkaa, jossa näyttelijät piehtaroivat makaaberin hurmoksen kourissa. Tunnollinen kakannoukkija, jonka ponnistelut valuvat hukkaan jätteen levitessä yhä toivottomampiin mittoihin. Suuria tunteenpurkauksia, patojen murtumista, tragiikkaa. Viattomia lapsia popsimassa koirankakkaa (tietenkin suklaasta tehtyä). Väentungosta, ihmettelyä, järkytystä, pahoinvointia. Laajaa kansalaiskeskustelua.

Kaikki taiteen vaatimukset on täytetty. Kaikki koirankakkavalistajien toiveet on täytetty. Kukaan ei enää voi jättää lemmikkinsä jätöstä maahan muistamatta taannoista näytöstä. Teatterit täyttyvät ihmisistä, jotka haluavat järkyttyä yhä uudestaan. Kaupungista kirjoitetaan juttuja kotimaassa ja ulkomailla, ja vähitellen vuosittaiset koirankakkafestivaalit alkavat saada yhä kasvavan kansainvälisen vierasjoukon.

Kyse on pelkästään asenteesta.